Laskentalinja ja sen jako lohkoihin
Laskentalinja voi olla samankaltainen kuin päiväperhosillakin. Ainakaan näin testivaiheessa siitä ei silti kannata tehdä yhtä pitkää; 500–1000 m reitti pilkottuna elinympäristöjen mukaan erillisiin (5–15 kpl) laskentalohkoihin riittää mainiosti. Reitti voi olla myös (osa) päiväperhoslinjaa. Tällöin ei silti kannata laskea yhtä aikaa sekä perhosia että kimalaisia – tai korkeintaan alkukeväällä, kun molemmat ovat vielä niukkalukuisia.
Laskentakertojen määrä
Seurantalinja tulee laskea kesän aikana ainakin neljä kertaa, mutta näin testivaiheessa kaikki data on arvokasta – laske siis vaikka viikoittain! Ensimmäinen laskenta tulee tehdä toukokuussa, kun kuningattaret ovat vielä liikkeellä. Tämän jälkeen linja tulisi laskea enintään kuukauden väliajoin. Viimeinen laskenta ajoittuu siis elokuulle.
Laskentapäivä ja kellonaika
Normaalisti laskenta tulee tehdä klo 10 ja 17 välillä, mutta kauniina kesäpäivänä voi aloittaa jo aiemminkin. Linja kannattaa laskea joko aamu- tai iltapäivällä riippuen siitä, kumman aikana aurinko paremmin osuu reitille.
Säävaatimukset
Laskenta vaatii niin hyvän sään, että kimalaiset ovat vähintään kohtuullisesti liikkeellä. Eniten tähän vaikuttavat aurinkoisuus ja lämpötila. Täysin aurinkoisella ja tyynellä säällä alhaisempikin lämpötila riittää.
Laskentoja tehdään vain, kun lämpötila on vähintään +10 °C ja aurinko paistaa. Vähintään +17 °C lämmössä linjan voi laskea puolipilviselläkin säällä. Täysin pilvisellä säällä lämpötilan tulee olla korkea (>20 °C) ja kimalaisten selvästi liikkeellä.
Varsinainen laskenta
Ennen laskennan aloittamista merkitse lomakkeelle laskentalinjan sijainti, nimesi, päivämäärä, lämpötila, pilvisyys, tuulisuus sekä laskennan aloitusaika. Kirjaa myös laskennan lopussa muistiin lämpötila, pilvisyys ja tuulisuus, sekä laskennan lopettamisaika. Laskentalomakkeen voi ladata oheisten linkkien kautta: Linjalaskentalomake (excel), Linjalaskentalomake (pdf)
Tämän jälkeen voit aloittaa laskennan. Kävele linjaa tasaista vauhtia ja merkitse muistiin edessäsi olevassa 5×5×5 m ruudussa havaitsemasi kimalaisyksilöt, vaikkapa tukkimiehen kirjanpidolla. Tämän alueen ulkopuolisia havaintoja ei kirjata kyseiselle laskentalohkolle. Kunkin laskentalohkon havainnot kirjataan muistiin erikseen.
Älä pysähdy hyvässä paikassa odottamaan ja sitten juokse seuraavaan hyvään paikkaan. Haavia on pakko käyttää monen vaikeammin määritettävän lajin kohdalla. Joskus on myös tarpeen valokuvata tai tallettaa yksilöitä määrityksen varmistamista varten.
Maakimalainen (B. subterraneus ). © BY-NC. Petri Salakka 2011.